etusivu

muscleNET?

IRC

vanhat gallupit

vanhat skabat










muscleNET

muscleNET on vuonna 1999 #punttis IRC-kanavan yhteydessä perustettu sivusto. Pitkään sivuiltamme löytyi vain hieman perusteita sekä vakkarilista, johon saa vapaasti liittyä.

Vuoden sisään (> 2003) olemme yhä intensiivisemmin kehittäneet muscleNETtia. Pyrkimyksenä on saada koko kansalle tietoa treenaamisesta, ravinnosta sekä fysiologiasta yleensä. Resurssien mukaan yritämme parantaa sivuja, sekä kirjoittaa uusia artikkeleita. Tavoitteena siis kerätä uusinta tietoa niin laajasti kuin suinkin mahdollista. Myöskin erilaisia kilpailuja tullaan järjestämään. Vakkareille uusinta uutta on treenipäiväkirjan pito mahdollisuus.

Sivusto EI tule koskaan korruptoitumaan kaupallisella asiasisällön provosoinnilla, joten asiatekstit laaditaan aina subjektiiviselta kantilta. Sivuston palvelintila- ja domainmaksut tullaan rahoittamaan bannerilla, yksittäisillä tuotemainoksilla, sekä ostoskorilla. Sivuston tarkoituksena ei kuitenkaan ole tienata rahaa, eikä mitään sen palveluita tulla koskaan muuttamaan maksullisiksi.

Jos olet innokas osallistumaan sivuston kehittämiseen tavalla tai toisella, ota yhteyttä: kehitysideat@musclenet.fi.
Jos olet esimerkiksi innokas artikkelien kirjoittaja ja haluaisit löytää kanavan jota kautta ihmiset pääsisivät lukemaan tuotoksiasi, ota yhteyttä. Kaikki ehdotukset otetaan ilomielin vastaan sivuston ulkoasun, treeniosion, liikepankin, ravintopuolen, artikkelien, laskureiden, palstan, treenikirjan, vakkareiden ym suhteen!